tiistai 4. heinäkuuta 2017

MEIDÄN HÄÄT - FEELINGS

Meidän hääpäivä. 

Itkettää vieläkin kun ajattelen! 

Meidän hääpäivä oli jotakin sellaista, jota en olisi voinut ikinä etukäteen edes toivoa tai kuvitella. Se päivä oli niin täynnä rakkautta, onnea, iloa, jännitystä ja vaikka mitä tunteita, ettei mitään järkeä! 


Välillä naurettiin niin kippurassa, että vatsaan sattui - välillä taas itketti onnesta niin että siitä ei meinannut tulla loppua. Aamu ja päivä jännitti niin että tunsin pyörtyväni minä hetkenä hyvänsä, mutta kun kirkon ovet aukaistiin mulle, iskälle ja kaasoille, päästiin iskän kanssa alttarin alkupäähän ja näin tulevan aviomieheni odottamassa siellä toisessa päässä, jännitys kaikkosi saman tien. 

Ihan parhaan meidän päivästä teki se, että sen lisäksi että me oltiin onnemme kukkuloilla, myös meidän vieraat oli. Ihan yksi parhaista tunteista maailmassa oli se, kun kurvattiin iskän ja äidin kanssa kirkon pihaan, aurinko paistoi, oli lämmin ja näin auton ikkunasta kaikki rakkaimmat ystävät odottamassa meitä hymyileväisinä ja mitä upeammin laittautuneena ja valmistautuneena. Huh. 



Lisäksi kaikki näyttivät viihtyvän ja kaikilla näytti olevan hauskaa. Kun juhlat yöllä loppuivat, ei niistä meinannut tulla loppua laisinkaan, kun ketään ei olisi huvittanut lähteä (tarkemmin ottaen cateringin väki joutui kädestä pitäen saattamaan meitä ulos ja ulkonakin vielä juhlat jatkuivat hetkisen... :D). 

Tässä viikonlopussa riittää VALTAVASTI sulateltavaa vielä pitkäksi aikaa. Olen yhä itkeskellyt aina välillä kun mietin miten kiitollinen oon meidän vanhemmille ja muulle perheelle ja sukulaisille, ystäville ja KAIKILLE, jotka olivat tekemässä meidän päivästä mahdollisen ja sellaisen kuin se oli! Ja ennen kaikkea tietysti Antille.

Kuvia tulossa varmasti lisää. 
💘

Minun hiukset ja meikki: Kampaamo Rasia
Juhlapaikka: Pikkupalatsi
Morsiuskimppu ja muut kukat: Kukkaikkuna
Hääpuku: Seremonia - Pronovias

8 kommenttia:

  1. Paljon onnea!! Aivan ihania kuvia, varsinkin ekan kuvan tunnelma on taianomainen ����

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! <3 Taianomainen se tunnelma olikin <3 <3

      Poista
  2. Paljon paljon onnea! Ihania kuvia, ja sinun mekko ja kampaus on tosi kauniit :)

    VastaaPoista
  3. Yleensä en blogeihin kommentoi mutta vitsi sä säteilet näissä kuvissa, aivan ihania! Todella kauniina olet ollut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei miten ihanasti sanottu, KIITOS !! <3

      Poista
  4. Upeita kuvia ja mielettömästi onnea teille. Näytätte niin ihanan onnelliselta <3

    www.terhisuanto.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Terhi! <3 Niin me ollaankin :')

      Poista