tiistai 11. heinäkuuta 2017

ARKEEN PALUU

There is life after wedding, too. 

Tosin ihan tuolta ei vielä viime viikollakaan tuntunut, vaikka häät olivat jo ohi... :D Kuitenkin eilen maanantaina, hyvän Ruis Rockissa vietetyn viikonlopun jälkeen alkoi vihdoin tuntumaan siltä, että sitä vois vaikka saada jotain muutakin tällä viikolla aikaiseksi, kuin ainoastaan vääntämään onnen kyyneleitä hääkuvien parissa ja sulatellessa uutta minää rouva Kaivosena. (Okei, vähän täytyy vieläkin tehdä noita edellämainittuja, kuviakin on tulossa vielä lisää kasapäin.)

Ajattelin esimerkiksi raapustaa sellaisen postauksen, jossa kerron hääviikonlopusta kokonaisuudessaan, miten valmistauduin siihen ja miten se loppujen lopuksi meni. Niin omien fiiliksieni kannalta kuin tapahtumienkin osalta. Lisäksi vinkkejä, mitä suosittelen tuleville morsiamille. 💛

Kuva: Tiia Ennala
Alkaa pikkuhiljaa myös tuntua siltä, että voi jo palata niihin arkisiin askareisiin, kuten siivoamiseen ja ruoanlaittoon, johon multa ei viime viikolla irronnut panoksia - ei sitten millään! En tehnyt eväitä töihin, vaan kävin joka päivä jossain meidän työpaikan lounasrafloissa, eikä tehty iltaisinkaan ollenkaan itse ruokaa, vaan järkättiin ruokailut jotenkin muutoin joka päivä. :D Ei vaan yksinkertaisesti tuntunut hyvältä tai edes mahdolliselta ajatella mitään niin arkista kuin ruoanlaitto, saatika miettiä mitään kivoja reseptejä ruoan tekemiseen! 

Kuva: Tiia Ennala

Urheilemassakin kävin vain kerran viime viikolla - keskiviikkoaamuna Body Pumpissa. Ensinnäkin mua jotenkin väsytti valtavasti ja muutenkin tuntui siltä, että piti palautua ensin kunnolla hääviikonlopusta, ennen kuin lähden revittelemään mitään HIIT-treenejä. Eilen maanantaina kuitenkin kävin hyvillä mielin ja hyvillä energioilla vetämässä aurinkoisessa aamussa ulkotreenin tuossa meidän sisäpihalla ja portaissa. 

Mulla löytyy intoa tällä hetkellä taas vaikka mihin - kokeilla uudenlaisia aamiaisreseptejä (ja jakaa niitä tänne) sekä urheilla! Kaiken kukkuraksi luvassa on ensi viikon lauantaina kuvaukset Helsingissä, mistä oon myös tosi innoissani! 

Tämän postauksen kuvat otti puolestaan ihana Tiia Ennala . 😍

Palataan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti