keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

MILTÄ TUNTUU, KUN HÄÄT ON TÄLLÄ VIIKOLLA?

Häät. Niistä sanotaan että ne on yksi suurimmista - ellei suurin - juhla ihmisen elämässä. Sekä merkitykseltään että ehkä vieraiden puolesta: koolle kokoontuu kahden ihmisen läheiset, sukulaiset ja ystävät. Lisäksi juhlan aihe on tietty ihan mielettömän ihana, iloinen ja onnellinen: kahden ihmisen yhteiselo ja rakkaus! Ah!

No miltä sitten tuntuu, kun yhtä päivää ollaan suunniteltu aina vuodesta 2015 asti? Toinen päivä elokuuta 2015 me mentiin kihloihin kun oltiin Amsterdamissa reissussa (postaus TÄÄLLÄ) ja kun me sitten tultiin takaisin Suomeen, keksi tuleva aviomieheni ja hänen bestmaninsa sen, että vuonna 2017 on sellainen päivä kuin: 1.7.2017. Eli 1717. 

JA MITÄ KUMMAA?! SE PÄIVÄ ONKIN YHTÄKKIÄ TÄLLÄ VIIKOLLA?!?!?!?!!

Tuo päivä, joka tuntui loppukesästä 2015 vielä kaukaiselta tulevaisuudessa häämöttävältä, jopa epätodelliselta päivämäärältä. Se päivä koittaa kolmen vuorokauden päästä. Me mennään naimisiin!

1. Mua jännittää aivan hirveästi. Ei niinkään stressaa (ainakaan tällä hetkellä), mutta jännittää ja perhosia on mahassa jatkuvasti. Jos (ja kun) työpäivän aikana ajatus yhtään harhailee, mietin ihan epäuskoisena että joko jo tänä lauantaina? Miten se voi olla mahdollista?

2. Kummastuttaa se ajatus, että mun sukunimi vaihtuu lauantaina vähän neljän jälkeen. Mun sukunimi, joka on ollut periaatteessa osa mua ja osa mun identiteettiä jopa! Ja yhtäkkiä se vaan vaihtuu. Vaihtoon menee tietty samalla sähköpostiosoitteet, pankkikortit, passit ja ajokortit. Ja nimmari. Ja ihan vaan koko nimi. Ja se, miten vastaan tuntemattomiin numeroihin puhelimeen. Ja se, miten soitan jotain puheluita. Mietin, että miten mulla ikinä pitää pokka kun ensimmäisiä kertoja esimerkiksi esittelen itseni kera uuden nimen?! Siis olis muutenkin hauska tietää, että onko tää nimenvaihtojuttu yleensä ihmisille ihan helppo nakki ja pala kakkua, kun ei siitä sen enempää puhuta!!?! Musta tuntuu että tarvisin jonkun loman häiden jälkeen, että voisin sulatella uutta nimeä ja muutenkin uutta titteliäni Rouvana. Saa nähdä kuinka paljon on pasmat sekaisin maanantaina töissä... :D 

3. Oon ihan super-onnellinen enkä malta odottaa lauantaita! Toisaalta koitan ottaa nyt jokaisesta päivästä kaiken irti että saan kaiken tarvittavan tehtyä, mutta toisaalta oon valtavan innoissani lauantaista. Mulla oli viime torstaina koemeikki ja -kampaus, ja oon kyllä niin osaavissa käsissä Raisalla, että oksat pois!!! Mietin jopa, että vaikka kaikki menis ns. "pieleen" lauantaina, niin ainakin näytän kauniilta!! :D 

Mutta ennen kaikkea oon onnellinen siitä, että pääsen naimisiin elämäni miehen kanssa - sen, jota rakastan maailman eniten ja joka saa aikaan mun mahassa vieläkin vähän perhosia ja johon olen yhä myös ihastunut.

tiistai 20. kesäkuuta 2017

VAIMOMATSKUA: HUIPPUHYVÄ ARKIRUOKA MUNAKOISOSTA JA KESÄKURPITSASTA

Eli juttuhan on nyt niin, että me mennään naimisiin ensi viikolla. ENSI VIIKOLLA?! What the...?!

Mulla lentelee päivä päivältä enemmän ja enemmän perhosia vatsassa. Järjesteltäviä asioita on vielä vähän, mutta stressitasot on tällä hetkellä kyllä onnellisen minimissä. Oon tullut siihen tulokseen ettei ne häät parane stressaamalla - päin vastoin. Ennen kaikkea oon vaan ihan järkyttävän innoissani ensi viikon lauantaista, enkä malta odottaa että se päivä koittaa!!

Oon aina välillä miettinyt, että muuttuuko ajatusmaailma jotenkin kun musta tulee vaimo. Haluaisin toki olla pullantuoksuinen, aina siivoava ja ruokaa laittava ihana nainen, mutta FAKTAT PÖYTÄÄN - tunnit ei päivässä lisäänny joten ihan kaikkeen edellä mainittuun tuskin pystyn. :D Nyt menneen viikonlopun aikana kuitenkin pesin vihdoin meidän parvekelasit, ja olin kyllä niin ylpeä itsestäni että! Ja näyttää muuten maisematkin huomattavasti paremmalta kun on puhtaat lasit, joiden läpi ihastella Näsinneulaa ja Tampereen siluettia.


Ruokaa rakastan laittaa (mikä ei liene yllätys), ja ajattelinkin nyt naimattomuuteni toisiksi viimeisen viikon kunniaksi jakaa ihan yhden lempiresepteistäni! Löysin tämän alunperin K-Ruoka -sovelluksesta, mutta oon muokannut sitä hieman ruokaisammaksi! Ruoan voi kuitenkin tehdä täysin kasvis- tai vegaaniversioksikin, jättämällä lihan pois (ja ehkä korvaamalla jollakin) ja korvata jugurtin ja juuston jollakin kasvisversiolla tai jättää pois kokonaan. :)

Välimerenpata 


Tarvitset:
  • sipulin
  • kesäkurpitsan (yhden isomman tai kaksi pienempää)
  • munakoison
  • oliiviöljyä paistamiseen
  • jauhelihaa 400g
  • tölkin tomaattimurskaa (500g)
  • hunajaa tai vaahterasiirappia 1/2 rkl
  • 1 paketti salaattijuustoa / fetaa 
  • tuoretta basilikaa
  • suolaa
  • pippruria
  • kuivattua basilikaa
Lisäksi: 
  •  riisiä tai kvinoaa
  • turkkilaista/kreikkalaista jugurttia 

1. Kuutioi kesäkurpitsa ja munakoiso, silppua sipuli. Lämmitä paistokasari/iso paistinpannu ja kypsennä jauheliha ensimmäiseksi. Kun liha on kypsää, siirrä se sivuun odottamaan, lisää pannulle tilkka lisää öljyä tarvittaessa ja kuullota sipuli.

2. Lisää sitten kesäkurpitsa ja munakoiso ja sekoittele hetki. Lisää sitten tomaattimurska ja sekoita. Lisää mukaan vielä kypsennetty jauheliha ja sekoita. Mausta suolalla, pippurilla ja basilikalla (+ muilla mausteilla joita haluat käyttää) ja sekoita taas.

3. Anna seoksen hieman kiehahtaa/porista, alenna lämpöä ja anna muhia kannen alla n. 20 min.

Valmista tässä vaiheessa riisi/kvinoa tai muu lisuke

4. Kun kesäkurpitsat ja munakoisot ovat pehmenneet, lisää hunaja/vaahterasiirappi, kuutioitu salaattijuusto sekä tuoretta basilikaa. Itse yleensä revin basilikan lehtiä vähän pienemmiksi - näin lehdistä jää mielestäni parempi maku kuin siten että ne silppuaisi pieneksi! Sekoittele, maista ja mausta lisää tarvittaessa. Juuston kuuluu pehmetä hieman padassa. :)

5. Tarjoa riisin/kvinoan kanssa, laita pieni ruokalusikallinen jugurttia sekä tuoretta basilikaa annoksen päälle ja NAUTI!

Ja jälleen kerran tästä arkiruoasta tekee mahtavan se, että tää on aina jopa parempaa seuraavana päivänä nautittuna! 


perjantai 9. kesäkuuta 2017

NAIMISIIN KOLMEN VIIKON PÄÄSTÄ?!

Ihanaa perjantaita! 

Haluaisin kirjoittaa tänne blogiin useamminkin kuin pelkästään kerran viikossa, mutta viime aikoina päivät on täyttyneet niiin täysin kaikella tekemisellä aina aamuvarhaisesta iltamyöhään saakka! Tuntuu että jokaiselle iltapäivälle tulee töiden jälkeen joku juttu, johon mennä tai joka pitää hoitaa. 

Eikä mikään ihmekään, nimittäin kolmen viikon päästä koittaa yksi aika tärkeä eventti. Nimittäin meidän häät!! Kummasti kun pääpäivä alkaa lähestyä, alkaa hommat rullaamaan ja asioita tapahtua. 

Viime aikoina ollaan hoidettu mm.: 
  • hääkakun suunnittelu
  • kukkien suunnittelu
  • koristeluiden suunnittelua
  • hääkenkien sovittelua ja ostoa
  • hääohjelman suunnittelua
Ensi viikolla taas luvassa on esim.:
  • palaveri hääkuvaajan kanssa 
  • tapaaminen vihkipapin kanssa  

Meidän hääpaikka on mielettömän kaunis, enkä malta odottaa että näen kaikki rakkaat läheiset samassa paikassa - enkä myöskään sitä että saan vetää päälleni ja julkistaa mielettömän hääpukuni!!! Siitä puheen ollen - salille mars...

torstai 1. kesäkuuta 2017

VIDEO: PUOLIMARATON, VALMISTAUTUMINEN JA OMAT KOKEMUKSET

Taas olisi videon aika!


Halusin tehdä videon aiheesta puolimaraton, sille valmistautuminen niin treenin kuin ravinnonkin osalta, sekä jakaa omia kokemuksiani ja ajatuksia puolimaratoneilta! Videosta tuli vähän pitkä, ja käsittelee pääosin ko. aihetta, joten jos kiinnostaa niin katso ihmeessä!
 
Paina myös TILAA, ja PEUKKUA!  😉👍🏼



Täydellisyyteen ei päästy tälläkään kertaa (heh ;)) mutta tässähän sitä harjoitellaan! Toivottavasti kohtapuoliin saan investoitua siihen uuteen kameraan, niin kuvaamisesta tulee helpompaa, mukavampaa ja laadukkaampaa...

Mukavaa torstaita!