tiistai 24. kesäkuuta 2014

Hikeä, sushia ja banaanilättyä

Lomalla ollessa en ota turhia ylimääräisiä paineita siitä mitä laitan suuhuni. En stressaa jos syön raflassa samalla kertaa pasta-annoksen ja päälle suklaajätskiä tai leipää joka aamiaisella.
Mutta tietyn tasoinen terveellisyys mulla säilyy ihan miettimättäkin myös reissun päällä, siitä ei mihinkään pääse ja se ei ole mun osaltani mitään turhaa niuhotusta. Jos syön ihan vaan viikonlopunkin mielivaltaisesti kaikkenlaista roskaa, suuret määrät alkoholia ja muuta, on olokin aina ihan kamalan tunkkainen ja löysä. Nytkin Espanjan reissulla tuli urheiltua muutamaan kertaan, hikoiltua juoksulenkin, kuntopiirin, ja koripallon heittelyn merkeissä. Oon löytänyt nimittäin aika varteenotettavan lenkkikaverin itselleni! ;-D
Mihin ikinä lähteekin, oli kyseessä sitten viikon ranta- tai kaupunkiloma, on enemmän kuin helppoa ottaa juoksulenkkarit messiin ja edes yhdet urheiluvaatteet, ja käydä vaikka ennen aamiaista tai muussa sopivassa välissä juoksemassa edes puolen tunnin lenkki. Olo on niin paljon parempi eikä tule sitä lomaturvotusta.
Meidän puolentoista viikon lomalla syötiin sitä sun tätä ja milloin sattuu, mutta näin "arkena" tykkään ajoittaa syömisiäni ja liikkumisiani jotenkin tiettyyn aikatauluun ja järjestykseen. Jos tiedän että luvassa on hiilaripitoista ruokaa, tykkään tehdä kyseistä ateriaa ennen jonkun hyvän aerobisen treenin. Niinkuin tänään. Oltiin sovittu Erikan kanssa lounastreffit sushi-paikkaan ja päätin tehdä sushi-lounaasta itselleni palauttavan aterian.   Mutta koska nälkä oli ultimaattinen ja puhuttavaa riitti niin en ottanut mitään fotoja kyseisestä setistä. 
Mutta tossa äsken pääsi nälkä taas yllättämään ja paistelin jälleen itselleni baananikananmunalätyn. Pitää nälkää ja sairaan hyvän makusta!

1 banaani haarukalla muussattuna
1 kokonainen kananmuna
1 valkuainen
(mielellään) kookosöljyä paistamiseen

Aineet sekaisin ja miedohkolla lämmöllä pannulle paistumaan! Lätyn kaverina oon syönyt hunajaa ja kookoshiutaleita mutta lisukkeiden lista on loputon! 

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Still love you Finland?

Vaihto-oppilasvuodesta on kulunut mulla jo 3 vuotta. En oo ikinä sen jälkeen jaksanut valittaa siitä että haluun ulkomaille ja blaablaablaa, koska Brasiliassa opin että Suomessa on asiat ihan oikeesti todella hyvin. Oon päässyt reissailemaan melko usein kivoihin paikkoihin ja matkustamisesta onkin tullut mulle tosi tärkeä juttu koska se antaa niin paljon. Ja yleensä kun palaan joltain ulkomaan reissulta, niin mun mielestä on ihanaa olla taas koti-Suomessa ja arvostan juttuja täällä.

 Mutta nyt, ensimmäistä kertaa pitkään aikaan, musta tuntuu niin paljon siltä että haluun täältä pois!! Ja joo en varmastikaan ole ainoa. Mutta kun palattiin tolta Espanjan reissulta niin mulla oli todella hukassa oleva olo (ja on vieläkin) sen takia ettei oo enää niitä "tuttuja ja turvallisia" rutiineita mitä tehdä, mennä aamulla kirjastolle ja mennä lukemaan :-D Nyt on vaan kauhee jännitys ens viikon keskiviikon takia kun tulokset vihdoin tulee -- eikä asioita yhtään helpota tän hetkinen sää, jonka takia mulla ei  nyt oo parina päivänä töitäkään!
No, onneks oon sen verran optimistiluonne, että luotan niihin tuleviin kesäsäihin! Juhannus meni tosi kivasti saunoessa, syödessä, uidessa, nukkuessa (kyllä, luulen että univelat on kuitattu), soudellessa ja pelaillessa. Kaiken tän kahden viikon aikaisen syömisen ja juomisen jälkeen mulla oli eilen mökkireissun jälkeen niin löysä ja kuollut olo, että lähdettiin A:n kanssa juokseen Pispan portaat ja ne tulikin kiivettyä siihen tahtiin että todella tunsi olevansa taas elossa!

torstai 19. kesäkuuta 2014

The time of my life

Uskomattomat 1,5 viikkoa takana. Oikeastaan kokonaiset 2 viikkoa, kaikki on ollut niin ihanaa ja mahtavaa ja huippu kivaa!

Väriä on saatu pintaan, syöty hyvää ruokaa, juotu hyvää viiniä ja ennen kaikkea nautittu parhaimmasta seurasta ikinä!
 Päivät meni sairaan nopeesti, ja sai ihanasti ajatukset pois pääsykoetuloksista! Nyt sitten äkkiä untapalloon, aamulla töihin ja juhannuksen viettoon mökille! Kirjoittelen myöhemmin paremmin! Hauskaa juhannusta!

lauantai 7. kesäkuuta 2014

Elävien kirjoissa

I'M BACK!

Tosin ihan vähän aikaa.

Keskiviikon koe oli ja meni, fiilikset on päällimmäisin puolin hyvät. Erinomaiset! En oo oikein ihan vieläkään sisäistänyt sitä tosiasiaa että mun ei o i k e a s t i tarvi enää lukea ollenkaan, ja saan vaan nauttia kesästä. Tuli myös melkoisena shokkina kokeen jälkeen kun olin jo muutenkin huojennuksissani nelituntisesta rupeamasta kokeessa ja katsoin puhelintani niin pomo oli laittanut viestiä ja sanoi että oli unohtanut mainita että voin mennä töihin vasta Espanjan reissun jälkeen! What?! Kahden viikon kesäloma? Onks tää todellista? En muista koska mulla olis viimeks ollu kesälomaa!

Eilen oltiin ihanien tyttöjen kanssa nauttimassa kesäillasta pitkän kaavan mukaan ja monen eri kuppilan kautta. Mulla aina välillä mahassa muljahteli kun hetkellisesti erehdyin luulemaan että mun pitäis olla kotona nukkumassa lukemista varten :-D No, ehkä tähän tottuu. Tänään juhlitaan illalla ton yhden herran valmistujaisia ja huomenna saman tyypin kanssa lähtö Espanjaan. Puoleksitoista viikoksi. Ilman suunnitelmia tai aikataulua. Kalenterissa lukee vaan että "ota aurinkoa ja juo viiniä". Lenkkarit vaan mukaan niin päästään välillä kirmaileen paahteisen auringon alla!
Toivottavasti kaikkien lakkiaisjuhlinnat meni ihanasti, meillä ainakin meni! Itse tosin olin silloin vielä opiskelukuplassani ja juhlafiilistä ei ihan liiemmin löytynyt ja menin kiltisti kotiin nukkumaan suht ajoissa.

Mutta tästä illasta oon super innoissani, ostin päivän juhlakalullekkin niiin tyylikkään lahjan että oksat pois! ;-)